Helsinki - Wellington

--->

2009-09-30T01:56:00.001+13:00

Uusia kuvia

2009-06-27T13:58:00.001+12:00

Spädäng!

Alice Cooperia lainatakseni, koulu on ohi (forever) ja minä lähden teelle.

Maanjäristys

2009-06-11T22:53:00.001+12:00

http://www.geonet.org.nz/earthquake/quakes/recent_quakes.html

Aina välillä tulee mietittyä, tuliko maisteltua liikaa oluita kievarissa, kun kotonakin vielä tuntuu heiluvan ja huojuvan. Onneksi asiantolan tarkastelu paljastaa kyseessä olevan useimmiten vain maanjäristys.

2009-05-09T18:47:00.001+12:00

2009-04-30T00:36:00.001+12:00

"Suomalaisia lukiolaisia hämmästellään maailmalla"

2009-04-30T00:23:00.003+12:00

Verkkolehti Uusi Suomi raportoi sivullaan koko maailmaa kuohuttavasta uutisesta: Suomalaiset ja Uusi-Seelantilaiset nuoret ovat maailman huippua luonnontieteissä.
Olen hämmästynyt, sillä omakohtainen kokemukseni molemmista maista, ja sen nuorista kansalaisista on päinvastainen: kukaan ei tiedä mistään mitään.

Ei muuta kuin ylpeänä omasta kansallisuudesta sikainfluenssaa pakoon vintille viikoksi, näin.

Keväistä sunnuntaita

2009-04-26T13:15:00.001+12:00

Emerald Lakes - taas

2009-04-26T13:14:00.001+12:00

AttackedByFlies

2009-04-23T15:56:00.001+12:00

Paratiisirannan kääntöpuoli: miljoonapäinen kärpäskolonisaatio uhkasi ihmisten olemassaoloa rannalla. Tämän kiven ohi kävellessä joutui yhtäkkiä valtavan kärpäslauman uhriksi, ja kiven alareunan tummat läikät ovat valtavia parvia kärpäsiä. Puoli sekuntia kuvan ottamisen jälkeen kuvassa näkyvästä ihmisestä oli jäljellä vain aurinkolasit ja korvarengas.

Cathedral Cove

2009-04-23T15:53:00.001+12:00

Cathedral Cove - Turistirysä #4

Panorama & päivitys

2009-04-23T15:33:00.002+12:00

Helou!
Tärkeitä päivityksiä: tästä lähin blogistä löytyvät kuvat ovat flickr-tililläni, joka sallii kuvien lataamisen ilman kokorajoituksia. Esimerkiksi seuraava kuva on melko mittava panoraama, suosittelenkin sen katsomista kokonaisuudessaan, eli linkin takaa löytyvältä sivulta pystyt valitsemaan missä koossa haluat nähdä kuvan.
Tässä kuvassa Tongariron tasangot Mt. Ngauruhoen pohjoispuolella. Kuvan oikealla alalaidassa matkakumppanini kuivattelee vaatteitaan hiestä valloitettuamme keskellä kohoavan tulivuoren.

Ensimmäisenä aamunani Tongarirossa retkimajan verannalta avautui mahtava näköala nousevan auringon valaisemaan maisemaan. Lykkäsin lähtöäni suunnitellusta kuudesta hieman myöhempään, sillä näin aamu-uniselle tarjoutuu vain harvoin mahdollisuus nähdä aurinko nousemassa.

Hot Water Beach

2009-04-21T18:33:00.005+12:00

Coromandelissa sijaitsee niinkin luovasti nimetty ranta, kuin Hot Water Beach. Nimellä on kuitenkin merkitys; rantahietikon alla kuohuvasta lähteestä kumpuaa kiehuvaa vettä, jos hieman kaivaa. Paikka onkin melkoinen turistirysä, sillä temppu toimii vain laskuveden aikaan, jolloin ranta ei ole veden alla.

Saavuimme rannalle juuri kolmelta, jolloin laskuvesi on alhaimmillaan, ja ranta oli kummallisen näköinen, kun kaikki olivat pakkautuneet samaan sumppuun.

Joissain kohdin hiekan läpi nouseva vesi oli niin kuumaa, että siihen ei pystynyt edes koskemaan, ja hiekasta nouseva höyry varoitti ihmisiä menemästä liian lähelle, sillä jalkojen upotessa hiekkaan tunne oli todella polttava. Ilmeisesti lähteestä kumpuava vesi(höyry) on kuumakin kuumempaa (170c), eli hiekan läpi noustessaan se hieman jäähtyy.
Loman pakollinen turistinähtävyys #2.

Seuraavaksi matka jatkuu Cathedral Coveen...

Tuomiovuori

2009-04-19T18:48:00.005+12:00

Nyt hobittikorvat päähän, viitta ylle ja Frodon seurassa tuomiovuorelle.
Mt. Ngauruhoe, 2700 metriä korkeana, on Tongariron luonnonpuiston korkein vuori. Tulivuori ei ole pelkästään turistinähtävyys, sillä se on myös tunnettu Taru Sormusten Herrasta elokuvien Tuomiovuorena.Tätä kuvaa ottaessa ajoitus oli todella kriittinen tekijä, sillä sijainnistani johtuen näkyvyys vaihteli olemattomasta selkeään alle minuutissa. Alue on vulkaanisesti aktiivinen, eli höyryjä purkautuu jatkuvasti vuorenseinämissä olevista rei'istä, ja pilvetkin vaikuttivat muodostuvan yhtäkkiä kuin tyhjästä. Odottelin kukkulan laella puolisen tuntia sään selkeytymistä, sillä juuri päästyäni ylös huomasin olevani pilven sisällä, josta ei nähnyt yhtään mitään.

Useimmat ihmiset kiirehtivät huipun läpi, mutta puolen tunnin odottelu palkittiin melko mahtavilla näkymillä.

Kiivettyäni Mt. Ngauruhoelle en löytänyt odottamaani kiehuvaa laavaa vaan lähinnä lunta ja kiviä. Eikä niitä hobittejakaan ollut siellä. Ylös kiipeäminen vei pitkälle toista tuntia, mutta alas pääsi vartissa hiekalla juosten. Koko päivänä kävelin 16 kilometriä ja korkeuseroakin tuli yli 2km. Tämän jälkeen olin melko naatti, ja retkimaja jossa yövyin oli ääriään myöten täynnä eli jouduin nukkumaan kuistilla, mutta ainakin pääsin nauttimaan tähtitaivaasta.

Hietsuun vai tänne?

2009-04-18T12:27:00.004+12:00

Stingray Bayssa paikalliset jupit olivat ankkuroineet jahtinsa herkulliseen paikkaan iltapäivän makkarangrillausta varten. Vesi oli niin kirkasta, että mereneläviä pystyi tarkkailemaan ja vaanimaan rantakivillä istuen, ihmisten lisäksi vedestä löytyi muunmuassa rauskuja.

Näille ilmaisille kuvatileille ei pysty tämän suurempia kuvia latailemaan, eli nyt kolehti kiertämään ja kunnolliset interwebsysteemit kehiin!

Chums Beach

2009-04-17T14:41:00.004+12:00

Tässäpä pari kuvaa ensimmäiseltä päivältä Coromandelissa.

Loman ensimmäisen päivän kunniaksi päätimme ajaa suoraan rannalle rentoutumaan ja karistamaan rankan opiskelijaelämän rasitteet harteiltamme. Rantatangat jalkaan ja suunnaksi Chums Beach! Emme kuitenkaan pystyneet ajamaan aivan rannalle saakka, mutta huhujen mukaan kyseinen ranta olisi pienen patikkamatkan arvoinen.

Metsän läpi käy rantaleijonan tie.

Ja retki oli todella vaivan arvoinen! Ranta oli lähes autio, muutamaa saksalaisturistia lukuunottamatta. Oletan, että edes kuussa ei heistä pääse eroon. Vesi oli lämmintä ja hiekka pehmeää, mikä tasoitti tilanteen.

Vuonna 2006 Chums Beach oli The Observerin maailman 20 parhaan autiorannan joukossa...

Sinne ja takaisin

2009-04-16T18:57:00.004+12:00

Hobitin matka on päättynyt ja kotiinpaluu koittanut. Coromandel oli loistava kokemus, rannat olivat lähes yhtä upeita kuin Abel Tasmanissa, ja seura jopa parempaa.

Matka alkoi lupaavasti Wellingtonista, kun vuokraamamme auto ei ollutkaan vapaana. Ace Rentals oli varausta tehdessä onnistunut sotkemaan päivämäärät, eli meidän täytyi löytää pääsiäisaamuna menopeli, jolla pääsimme matkaan. Muutaman tunnin odottelun ja soittelun jälkeen löysimme pienen VW:n, johon ahtauduimme kuten kuuluisat sardiinit purkkiinsa. Tämän seurauksena saavuimme majapaikkaamme niin myöhään, ettei respassa tahi puhelimen päässä ollut minkäänlaista elämää, ja jouduimme työntämään seurueen kevyimmän henkilön ikkunasta sisään aukomaan meille ovia. Hostellin omistajahan oli siis rehellisesti sammunut eikä herännyt soitteluumme. Pääsimme lopulta sisään ja nukkumaan, ja seuraavat pari päivää menivät rannalla kaljaa juoden, kuten aiemmin lupasin.

Coromandel on täynnä toinen toistaan upeampia rantoja, ja vesikin oli suotuisan lämpöistä. Kuva on Stingray Baysta, jossa poikkesimme matkalla Cathedral Coveen, joka oli hanurista, koska kaikki muutkin olivat päättäneet mennä sinne täsmälleen samaan aikaan meidän kanssa.

Paluumatkalla minä jäin kyydistä puolimatkassa, muun seurueen jatkaessa kotiin. Tarkoituksenani oli vaeltaa muutama päivä Tongariron kansallispuistossa. Vaelluksen toisena yönä onnistuin hankkimaan jonkinlaisen vatsamörön, joka valvotti minua koko yön, mutta selvisin voittajana kotiin.

Loma, matkalle!

2009-04-08T13:28:00.004+12:00

Lomalle mars!

Lukukauden ensimmäinen puolisko on ohi, eli edessä häämöttää loma. Ainakin viikko olisi tarkoitus viettää hieman matkustellen, ja ensi töikseni suuntaankin perjantaina Whitiangaan rannalle istumaan ja juomaan kaljaa. Kyllä se näin on. Auto on vuokrattu, majoitus varattu ja uimahousut (mallia Speedo) silitetty.

Whitianga on siis pieni kylä Coromandelissa ("The [Coromandel] peninsula is steep and hilly, and is largely covered in subtropical rain forest"), joka taasen on niemi pari kivenheittoa Aucklandista itään. Autolla olisi tarkoitus päästä Wellingtonista sinne asti noin kymmenessä tunnissa.

Sieltä sitten takaisin saapuessa laittelen kuvia tänne, jos tulee otettua. Siihen saakka, hei.

Kuinka muokata todellisuutta

2009-03-28T14:43:00.004+13:00

Päivää.

Ajattelin leppoisan lauantain kunniaksi viettää muutaman minuutin kuvankäsittelyohjelman parissa, ja jakaa tuloksen yleisölle. Ensimmäinen kuva on siis muokkaamaton versio, mutta en ollut tyytyväinen sen edustamaan todellisuuteen, joten pyrin muokkaamaan kuvaa lähemmäs todellisuutta, jota halusin sen edustavan:

Seuraavan kuvan todellisuus on mennyt jo täysin yli tilanteesta, jota sen pitäisi edustaa, mutta olen silti tyytyväinen lopputulokseen. Tarkoituksenani oli valokuvata pilviä, jotka kerrostuivat mielenkiintoisesti kaupungin yllä, ja seuraava kuva on mielestäni tarkempi kuvaus tämän ilmiön suhteen.

Kävin muutama viikko sitten näyttelyssä (te papa), johon oli tuotu maailmanluokan impressionistien teoksia, ja näyttely oli nimetty tyylisuunnan tunnetuimman edustajan mukaan; Monet-exhibition. Tyylisuunnalle ominaista oli/on rohkea värien käyttö, jossa yhteinen todellisuus on korvattu taiteilijan ohikiitävällä näkemyksellä tilanteesta (impression). Mitä tästä tulisi siis ajatella? No ei yhtään mitään.

Hyvää viikonloppua!

Pakastetappajavalaita horisontissa

2009-03-23T17:47:00.009+13:00

Huomenta ihmiset!

Ei, kyseessä ei ole optinen harha: Uusi-Seelanti on muuttunut mustavalkoiseksi. Vai olikohan se sittenkin niin, että sää on muuttunut kylmemmäksi? Joka tapauksessa sähkölaskun moninkertaistuessa (joko lämmittimien tai värigeneraattoreiden takia) köyhän opiskelijan on oppimisen lisäksi etsittävä töitä, joita ei laman (/taantuman) keskellä kärvistelevästä maasta löydy, vaikka etsisi.
No ehkä löytyisi, jos etsisi, mutta ei löydy kuitenkaan, joten ei kannata edes etsiä. Siksipä on ollut siis kiirettä, kun on pitänyt joko etsiä, tai ei-etsiä töitä, ja tunnetusti nämähän ovat aikaa vieviä askareita, kuten kuka tahansa alan parissa painiskellut tietää.

Hätähän ei ole ikinä tämän näköinen, sillä kuka oikeasti on nähnyt hädän? Ei sitä voi katsoa eikä mitata, miksi siis edes puhua siitä, mitä? Kylmyyttä voi kuitenkin mitata, usein jopa numeroin. Säätiedotuksen mukaan lämpötila yöllä on kahdeksan astetta. Ulkona. Mitä tämä siis tarkoittaa käytännössä, eli sisällä? Kahdeksaa astetta. Mielestäni on perin eriskummallista rakentaa talo lankuista ja tapetista, tietoisesti kylmään maahan. Mitä järkeä hei niinku haloo, eiksnii? Kannettavan tietokoneeni lämmöntuotanto ei toistaiseksi ole kyennyt pitämään huonettani lämpimänä, ja täten odotankin talvea innokkaasti; pystynkö perustamaan huoneeseeni jääkiekkokaukalon?

Minulla, toisin kuin useimmilla paikallisilla ei ole rahaa/motivaatiota/maalaisjärjen puutetta sähköpeiton hankkimiseen. Kyllä, täällä ihmiset todella nukkuvat yönsä sähköisesti lämmitettyjen peittojen alla. Minä vain kysyn, kuinka käy heille, jotka yöllä niin sanotusti laskevat allensa? Ei varmasti käy hyvin heille, minä vain sanon. Jotenkin tämä rakentamiskulttuuri ei vain käy järkeen, sillä ongelma eristyksen (tai sen puutteen) kanssa on yhä läsnä uusissakin taloissa. Eikä tämä maa kuitenkaan ole mikään trooppinen paratiisi, kuten esimerkiksi Samoa, jossa taloihin ei rakenneta seiniä ollenkaan. No parempi tämä kuin asbestilla kyllästetty luukku.

Lopuksi haluaisin mainita potentiaalisille Wellingtonin-matkaajille, että vesillämme liikkuu vaarallisia vesipetoja, jotka saattavat syödä lemmikkidelfiininne. Eli uidessanne kaupunkia ympäröivillä rannoilla, pitäkää delfiininne kaulapannat kiinnitettyinä, älkääkä antako niiden uida liian syvälle. Tappajavalaita, perkele!

(kuva ei Samoalta)

Hyvää kevään alkua, parhaat lukijat/sattumalta paikan päälle surffautuneet yksilöt! Jakakaa ihmeessä kuvia keväisestä härmästä tänne kaamokseen kääntyvään etelään, esimerkiksi komenttikenttään voipi laitella linkkejä kuviin. Ensi kertaan, siihen saakka voitte esimerkiksi tutustua moderniin filosofiaan. Siihen saakka, hei hei

Suomi ulkopuolelta

2009-03-03T23:23:00.008+13:00

Päivää, täällä Uusi-Seelanti, kuuleeko Suomi?

Ulkomaalaisilla on useita omituisia käsityksiä Suomesta ja suomalaisista, kuten eräs tanskalainen summasi: "First you drink vodka and go to the sauna to beat your friends with wood branches, then you go back home and beat your wives with empty beer bottles." Tämän toteamuksen todenperäisyyttä en allekirjoita, mutta innostuin keräämään pari internetistä löytämääni artikkelia, jotka kuvaavat Suomea tai suomalaisuutta tavalla tai toisella.

Tämä artikkeli kertoo suomen talvesta, ja yhden miehen tutkimusmatkasta Sisun ytimeen. Sisältää oivaltavia / huvittavia / kummallisia huomioita suomalaisesta mentaliteetista:
"There's a whole culture of krapula in this country," says Stites. "Finns understand that sisu needs help in the winter, and krapula is the price. You would never show up for work in the U.S. and tell people about your hangover. In Finland, everyone understands." No ei kai sitä kukaan jää darran takia kotia makaamaan, sehän on selvä.

Täällä taasen kuvataan suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, ja todetaan mm. että "the United States could not simply turn itself into another Finland."

Suomalainen Vappu on joskus jopa suomalaisille melko rankka kokemus, kuten konitohtori meitä ATV:n muinaisessa erikoisreportaasissa muistutti. " Why do students wash the naked female figure of the Havis Amanda statue with soap and water? It's Vappu. Why is that naked man crawling up the statue? It's Vappu. Did you just drink an entire bottle of sparkling wine during our 10-minute conversation? It's Vappu.

Nakkikioskitkin ovat saaneet osansa ulkomaisessa mediassa. Ilmeisesti, jos tänä päivänä matkustat New Yorkiin, voit luontevasti metrossa jutella kanssamatkustajiesi kanssa Jaskan Grillin porilaisista ja makkaroista. “He is the Dr. Phil of Finland,” Lotta whispered. “He had a TV show for a few years, but they canceled it, because no one in Finland has any problems.”

Mahtavaa.

Wellington marina

Lyhyestä virsi kaunis

2009-02-25T16:14:00.002+13:00

Cuba Street Carnival '09

Lambton Quay

Kamp-us

2009-02-19T15:11:00.004+13:00

Ehtoota! Tässä ajan kuluksi näpyttelin muutaman kuvan kampukselta, joita nyt heittelen tänne webbiin muiden iloksi.

Tässä on maisema, jota joudun kirjastossa opiskellessani katselemaan. Ei hassumpi.

Hunter Building on Victoria Universityn muinainen (1904 tjsp) päärakennus.

Kirk Building ja joku ihme hässäkkä ilmassa.
Koulun pääkirjasto eli Rankine Brown building.

Opiskelijajärjestön rakennuksen aula.

Takaisin sorvin ääreen.

Wellington, facts & figures

2009-02-16T10:46:00.007+13:00

Tervetuloa sivistyksen ihmeelliseen maailmaan! Tänään tarjolla on helposti sulateltavia tiedon murusia ja sivistyksen hippusia. Aion jakaa muutamia tärkeitä tiedonjyväsiä kaupungistani, Wellingtonista (lausutaan Wälintn, totta mooses):

Asukasluku: 179,463 (koko alue 448,956)
Asukastiheys: 620,9/km2
Pinta-ala: 290 km2
Lempinimiä: Wellywood (koska täällä tehdään leffoja (King Kong, LOTR) ja silleen), the Windy City (koska täällä tuulee jatkuvasti)
Sijainti: Maailman eteläisin pääkaupunki, 41°17′20″S 174°46′38″E"
Aikavyöhyke: UTC+12, kesäaika +13.
Kuuluisia Wellingtonilaisia: Russel Crowe, gladiaattori; Peter Jackson, hobitti-isä.
Paras kapakka: Mighty Mighty, jossa voi nauttia olutta kannusta kuunnellen live-jazzia.
Hintatasosta saat tietoa aiemmasta blogimerkinnästäni.
Pääkaupungiksi vuonna 1865.

(Wellington, näkymä Mt. Victorialta, tyyntä myrskyn edellä)

Pelkästään Victoria Universityssä opiskelee lähes 22,000 yksilöä (voiko opiskelijoita kutsua yksilöiksi?), joka tämänkokoisessa kaupungissa on melko paljon. Mielestäni kaupunki onkin todella mielenkiintoinen; taidetapahtumia, musiikkia ja muuta nynnyä puuhastelua on tarjolla jatkuvasti, ihmiset ovat ystävällisiä ja kiinnostavia, eikä kadulla tarvitse pelätä saavansa turpiin. Kaupungin viehättävimpiä piirteitä on sen läheisyys veteen, suuri osa nykyisestä keskustasta on täytemaalla, ja kauniina päivinä kyläläisten rakastama waterfront eli ranta täyttyy ihmisistä. Toinen mainitsemisen arvoinen asia on Wellingtonin tiivistetty olemus, kaikkialle voi kävellä (jos ei välitä tuon kaiken olevan vähintään neljän ylä- ja alamäen takana) ja vieläpä melko nopeasti. Silti kaupungissa tuntee olevansa "suur"kaupungissa, rakennusten arkkitehtuurin ja yleisen härdellin takia. Tällaiselle Helsingin valkoisessa homogeenisyydessä varttuneelle tallukalle on myös kiinnostavaa huomata asuvansa todella kansainvälisessä paikassa, yliopisto on todella kansainvälinen laitos, ja kaupunki tarjoaa mahdollisuuden todella monikulttuuriseen elämään ruokien, kulttuurin ja ihmistensä ansiosta.

Wellington sijoittuu 12. sijalle Mercerin elintasomittauksessa, Helsinki saaden sijan 30. Tätä ei selitä Wellingtonin omintakeinen sää, joka vaihtelee kylmän ja sateisen, sekä kylmän ja hieman enemmän sateisen välillä päivittäin, tunnista toiseen. Jos katsot ikkunasta ulos kahdeksalta, astut ulos yhdeksältä, on todennäköistä, että sää on tänä aikana vaihtunut, ja voit yhtä hyvin palata takaisin sisälle, sillä lenkkarisi ovat jo kastuneet ja aurinkolasit voipi ottaa pois päästä. Wellingtonissa sataa 1250mm vuodessa, ja keskilämpö sijoittuu noin 15 asteeseen, verrattuna Helsingin 640 millimetriin ja 8 asteeseen. Luulen, että elintasokysely suoritettiin aikaisin sunnuntai-aamuna, jolloin kaikki ovat todella tyytyväisiä elämäänsä.

Muutama sananen Wellingtonin historiasta...
Maorit kutsuivat Wellingtonia aikanaan nimellä " Te Upoko o te Ika a Maui", joka vapaasti käännettynä tarkoittaa Mauin kalan päätä. Legendan mukaan seikkailija Maui kalasti pohjoissaareen merestä (kenties Hauki tahi Shilakka), ja Wellington ilmeisesti sattui olemaan tämän kala-mantereen pää. Myöhemmin Maorit nimesivät alueen Te Whanganui a Taraksi, joka tarkoittaa Taran suurta satamaa. Tara kuvaili aluetta vuoden tutkimusmatkan jälkeen heimolleen sanoilla "ihan kurko mesta, kundit", jonka seurauksena he muuttivat alueelle. Ensimmäinen alueella asunut Maoriheimo (iwi) oli siis Ngai Tara. Myöhemmin Wellington sai nykyisen Eurooppalaisen nimensä, kun jotkut nimisimiehet ja solmiohyypiöt päättivät kunnioittaa Wellingtonin herttuaa, anno domini 1840. Ilmeisesti tämä herttua oli ns. kova jätkä, sillä harvemmin kokonaista kaupunkia nimetään henkilön mukaan, vai mitä Oulu?

("Anteeksi, seisot päälläni!")

Tänä päivänä Wellingtonia asuttaa parisataa tuhatta ihmistä, joista n. 70% tunnustaa eurooppalaista perimää, 13% aasialaista, ja minä suomalaista.

Asbestia, komisario Palmu!

2009-02-10T13:59:00.006+13:00

He-i!

Otin varaslähdön tulevaan muuttorumbaani joutumalla poistumaan vanhasta asunnostani asbestivaaran takia. Ilmeisesti töhötaunot olivat rakentaneet taloni asbestista ja arsenikista, jonka seurauksena jouduin siirtymään rakennukseen, jota ympäröivät rakennustelineet ja rekkamiehenhymyillä (sekä kenties -pastilleilla) varustetut rakennusmiehet aamukuudesta lähtien. He poistavat asbestia ko. rakennuksesta. Mistä helvetistä nämä ovat edes löytäneet niin paljon asbestia, että ovat onnistuneet piupiloimaan koko helvetin taloyhtiön, mitä?

(Hienoa, että ekspertit sanovat asbestin olevan vähemmän vaarallista kuin passiivinen tupakointi. Haluankin asua asunnossa, joka on "vähemmän vaarallinen kuin passiivinen tupakointi". Juuri kuten haluan syödä hampurilaisen, joka on vähemmän vaarallista kuin lobotomiaoperaatio tai Nascarin seuraaminen televisiosta.)

Nykyinen - joskin väliaikainen - asuntoni sijaitsee siis kellarissa, jonne aurinko on paistanut viimeksi 2000-luvun alun it-huumassa, jolloin Uusi-Seelanti sai ensimmäisen modeemiyhteytensä, jonka avulla Wellingtoniin välitettiin live-kuvaa auringosta. Aamulla rakennusmiehet aloittavat paukuttamisen (koska asbestia poistetaan hakkaamalla seinää lekalla) seitsemältä, ja minä joudun kärsimään tästä epäinhimillisestä herätyksestä aina säädylliseen kello 12 herätykseeni saakka, jolloin poistun evakkoon koulun kirjastoon syömään muffinseja ja juomaan "Budget" -merkkistä pikakahvia termospullosta. Jotkut kutsuvat tätä opiskelijaelämäksi, minä kutsun sitä paskaksi.

No negatiivisuus sikseen, sillä majoitus on vain väliaikaista: ensi viikolla muutan lopullisesti pois tiilineliöstä (kuvassa äärivasemmalla) puutaloon, vaihdan pihvit luomuporkkanoihin ja alan viljelemään ituja. Ensi viikolla ajattelin myös lähteä pohjoiseen, kohti Tongariron luonnonpuistoa vaeltelemaan LOTR-elokuvista tutuissa maisemissa (Mt. Doom) ja kenties ottamaan valokuvia eksyneistä hobiteista. Ja saksalaisista turisteista, jotka tuovat noin 84% Uuteen-Seelantiin tuodusta ulkomaanvaluutasta.

(Leevikin tuumaa, että tämä on ns. "paska juttu")

Täältä tähän, ja keuhkopöhöön.

Bob ja Sevens

2009-02-08T14:14:00.005+13:00

Töttöröö!

Onneksi olkoon Englanti ja pikaista paranemista tuhansille krapulan kourissa kärsiville urheiluturisteille! Wellingtonin Rugby Sevensit ovat nyt ohi, ja voittajaksi kiri kalkkiviivoilla Englanti, joka peittosi Uuden-Seelannin finaalissa 17-15. Todellisia voittajia olivat myös Wellingtonin lukuisat baarit, jotka olivat koko viikonlopun täysin tukossa. Eilen illalla yksi pääkaduista suljettiin autoliikenteeltä kokonaan, ja pelien loputtua naamiaisasuiset naamajaisjuhlijat tunkivat kaduille monituhatpäisenä laumana tanssimaan, kiipeämään lyhtypylväisiin, sekä aiheuttamaan kauhua ja hämmennystä. Meno oli täysin käsittämätöntä, ja ihmiset olivat todella panostaneet asuihinsa, jotka ovat jonkinlainen traditio jokaiselle Sevens-juhlaan osallistujalle.

Sevens Costumes

Juhlat olivat ehdottomasti kokemisen arvoiset, vaikken itse pukeutunutkaan kalsarihattua lukuunottamatta, ja vaikka keskipromillelukema oli selvästi yli seitsemän, juhlinta sujui kohtuullisen rauhallisesti. Perinteisiä nakkikioskisotia en päässyt todistamaan, eikä naamaanlyöntikilpailujakaan näkynyt. Musiikkitarjonnasta vastasi tietysti Wellingtonin oma Whole Lotta Led, joka veivasi Led Zeppeliniä lyijynraskaalla otteella.

Perjantaina ehdin myös käymään "One Love" reggaefestivaaleilla, (<--- ein, zwei, polizei!)
jossa esiintyi paikallisen reggaen, dubin ja skan kerma. Vaivaisella 10$ pääsi todistamaan mm. The Black Seedsin rytmejä. Aurinko korvensi naamani tietysti aivan punaiseksi, koska minähän en mitään aurinkorasvaa käytä, se on varma se.

Lopuksi vielä kuva, joka todistaa sanonnan "itku pitkästä ilosta" todeksi:

Hätiköi ajoissa, myöhästy lopussa

2009-02-04T14:52:00.006+13:00

Bloggaaminen, tuo asioiden lykkäämisen jalo tekosyy. Koulujakson lähestyessä loppua tuhannet opiskelijat kohtaavat heille niin tutun asian; jos jakson aikana ei tee mitään, on lopussa tukalat oltavat. Viimeiset deadlinet lähestyvät varmasti kuin vanhuus ja polvivaivat, mutta huolet pois: asioiden lykkääminen tänä internetaikakautena on viihdyttävämpää ja helpompaa kuin koskaan aiemmin! Uskonkin, että esimerkiksi blogikirjoitusten määrä blogosfäärissä nousee eksponentiaalisesti suhteessa bloggaajien kiireisiin "tosielämässä".

Tämä kuva on talosta, johon muutan 19.pv kuluvaa kuuta. Talossa on tuhat kerrosta, sata asuntoa ja paloportaat suoraan huoneeseeni (kuvassa vasemmalla), joiden avulla voin toteuttaa näyttävän pakenemisen, jahka tulee aika muuttaa pois. Vaihtoehtoisesti, paloportaita pitkin on pitkäkyntisten sekä muiden vorojen ja murtohenkilöiden vaivatonta tunketua huoneeseeni ja varastaa pöytähopeani. Aika näyttää, koituuko tämä eduksi vai vaivaksi. Otin kuvan eilen illalla käsivaralla, joten pimeyden takia valotusaika jäi melko pitkäksi eli kuva on hieman suttuinen. Mutta niin on tuo talokin. Takana vasemmalla mollottava kuu teki mielestäni kuvasta ottamisen arvoisen.

Sama talo hieman eri kuvakulmasta. Talo on siis vasemmalla alakulmassa, ja Wellingtonin kaupunki avautuu oikealle. Kuva on otettu hautausmaalta, johon on haudattu kuolleita ihmisiä.

Tässä kuvassa tarkkasilmäinen pilvitarkkailija näkee cumuluspilviä ja muita tuttuja hattaramuodostelmia, mutta vannoutuneet Star Trek -fanit näkevät paljon enemmän (kuten aina.) Vasemmalta puiden takaa esiin nousee ilmiselvä USS Enterprise, jonka takaa paistaa kapteeni Picardin kiillotettu kalju. Kuva on otettu käsivaralla juuri auringon laskettua vasemmalle Kelburnin kukkuloiden taa, josta viimeiset auringonsäteet värjäsivät ylempänä matkaavat pilvet. Adobe Lightroom värjäsi alemmat. Tämä kuva tuo hyvin esille syyn laajakulmaobjektiivin hankkimiselle, sillä taivasta kuvatessa peruslinssillä (18mm) näkyviin saa vain mikroskooppisen osan koko taivaasta, ja tietysti tämä latistaa koko tunnelman.

PS. Kommentoi ihmeessä.

Kukkakaalikorvia ja siannahkapalloja

2009-02-02T16:50:00.004+13:00

Matkalla kauppaan kuljin James Cook -hotellin aulan läpi, kuten tavallista (hotellin hissi todella on osa normaalia kulkureittiä Kelburnista alas keskustaan), ja ihmettelin värikkäästi pukeutuneita jättiläisiä, joita hotellin aula oli täynnä. Kyseessä ei ollut kansainvälisen kasvuhormonikerhon kevätjuhla, vaan USA:n rugbyjoukkue, joka on saapunut edustamaan Wellingtoniin amerikkalaisten kauan sitten kadottamaa rugbykunniaa.

Ensi viikonloppuna, 6-7. helmikuuta IRB (International Rugby Board) Sevens World Series saapuu Wellingtoniin muassaan joukkueita Tongalta, Ranskasta, Yhdysvalloista ja Keniasta, muiden 12 joukkueen ohessa. Rugby "Sevens" on yksi vuoden kohokohdista mitä paikalliseen juhlakulttuuriin tulee, sillä se on Wellingtonin suurin urheilutapahtuma, joka tuo tuhansia katsojia ja huligaaneja tuhoamaan kaupunkiamme mitä luovimmilla tavoilla.

Rugby - tässä tapauksessa rugby union - on siis se peli jossa asuntovaunun kokoiset miehet juoksevat päitään yhteen ja heittelevät epäonnistuneesti muotoiltua 'palloa' ympäriinsä lentokentän kokoisella pelialueella. Pisteitä myönnetään jonkun pelaajista syöksyttyä 'pallon' kera maaliviivan yli (tämän jälkeen joukkue voi yrittää potkaista 'pallon' H-kirjaimen muotoiseen maalihaarukkaan.) Rugby on kovin fyysinen laji, ja loukkaantumiset ovat yleisiä; loukkaantuneet pelaajat siirtyvätkin usein jännittävyysasteikon toiseen päähän, eli golfin ihmeelliseen maailmaan.

Aiheesta lisää, jahka pelit käynnistyvät perjantaina yhdeltä, Ranskan kohdatessa Englannin. Siihen asti, ta-ta ja hei hei.

Surf's up!

2009-02-01T15:41:00.005+13:00

!Hyvää sunnuntaita, atiatnunnus äävyH!

Usean viikon aallottoman kauden jälkeen Wellingtonin Lyall Bay motivoi tusinoittain surffaajia kokeilemaan onneaan lähes nelimetristen aaltojen kanssa. No pitihän se käydä tarkastamassa, vaikka tuon kokoluokan aallot olivat tietysti hieman liikaa.
Kuvia Lyall Baysta kuluneelta viikolta täällä.

Ensi viikolla vaihdan koulutyöt kankkuseen, sillä kesälukukausi lähentelee loppuaan, ja minä aloitan kauan kaivatun kolmen viikon tauon. Kurssit alkavat maaliskuussa, ja sitä ennen olisi tarkoitus käydä vaeltamassa jonkinnäköinen kierros, kenties kuuluisa Tongariro Crossing jos säät sallivat.

Uuden-Seelannin valuutta jatkaa yhä sukellustaan, tänään yhdellä eurolla saa 2.52 dollaria. Kenties kansainvälinen taantuma kolkuttelee ovia, mutta me ekspatriaatit hymyilemme vienosti euron pysyessä arvossaan dollarin arvon laskiessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saapuessani maksoin oluesta yhden viidesosan (vai neljäsosan, mitenkäs tuo nyt toimiikaan?) enemmän kuin nyt. Huraa!

Hyvää alkuviikkoa!

Botanics in colour

2009-01-26T16:47:00.002+13:00

Botanics in colour
Originally uploaded by Masivaan

Uusi kamera, uudet kujeet.

Ostin tuossa päivänä eräänä Canonin 450D:n, joka on yksi tämän hetken suosituimmista DSLR-kameroista.

Ahkerasti kuvattuani, ja vielä ahkerammin tuskailtuani kivikautisen internetyhteyteni kanssa sain muutaman kuvan verkkoon asti. Jatkossa näitä kuvia voipi katsella flickrissä, ja linkki sinne löytyypi blogin oikean reunan valikosta.

Kuulemisiin,
Zorro

Erämaasta tuuli tuo, huudon vaienneen

2009-01-23T11:43:00.005+13:00

Hei.

Ensin: kuvia joululomaltani täällä.

Seuraavaksi muutama miniatyyri Wellingtonista:

Ensimmäinen lukukausi lähestyy loppuaan, rummut pärisevät ja yleisö jännittää, läpäisenkö kaikkia kurssejani. Opintojen ohessa olen ehtinyt käymään mm. täällä. Wellingtonin kesä on tapahtumia täynnä, joista en kerro sanaakaan.

Asioita, jotka ovat kyrsineet viime aikoina:

Hanat. Miksi hanat pitää asentaa niin lähelle lavuaarin reunaa, ettei käsiä pestessä voi välttyä hinkkaamasta sitä törkyistä lavuaarin reunaa käsillä, joita yrität puhdistaa? Lisäksi, miksi kuuman (kiehuvan) ja kylmän veden pitää tursuta eri hanoista? Potentiaaliselle käsienpesijälle jää siis kaksi vaihtoehtoa: elinikäiset palovammat kiehuvasta vedestä (jota täytyy odottaa kolme minuuttia), tai neljän minuutin käsien hinkkaaminen kylmässä vedessä. Tuomio: ei näin.

Puhelinyhtiöt. Yritin taannoin katkaista Vodafone-puhelinliittymäni puhelimitse, mikä ei tietenkään ollut mahdollista. Liikkeeseen marssittuani opin, etteivät hekään pysty sitä katkaisemaan. Vodafonella oli siis erillinen palvelu, johon piti soittaa ja kinastella virkailijan kanssa liittymän katkaisun syistä. Tämän jälkeen jouduin odottamaan heidän puheluaan, josko he hyväksyvät liitymän katkaisun. Viikon. Motiivini operaattorin vaihdolle oli yksinkertainen, laskujen maksaminen verkkopankin kasariversiossa on tehty lähes mahdottomaksi, ja jokakuukausinen hiuksien repiminen sai riittää. Tästälähin siis; sano ei Vodafonelle, ja kyllä prepaid-liittymille.

Internet. Olette varmasti kuulleet tarinoita isovanhempien isovanhemmista, jotka asuivat maalla, ratsastivat hevosilla, ja joutuivat tyytymään modeemiyhteyteen (kylän keskustassa saattoi olla mahdollisuus ADSL-yhteyteen) ja palveluntarjoajien nihkeisiin tiedonsiirtorajoihin. Satoja vuosia sitten. Joskus 1900-luvulla! Kuulkaa, täällä 5gb kuukausiraja on pikemminkin normi, ja tiedonsiirtonopeudet lähentelevät 0.1kt/s, mikä tarkoittaa seuraavaa: laitan helsingin sanomien verkkosivun latautumaan aamulla, ja illalla otsikot ovat latautuneet ja saatan jopa nähdä puolet sivun kuvista. Toisin sanottuna, jos otan kuvan joulukuussa, se saattaa olla internetissä joskus tammikuun puolivälissä.

Kriketti. Vakava varoituksen sananen: älkää ikinä aloittako katsomaan krikettipeliä alusta lähtien, sillä saatatte kuolla vanhuuteen, ennen kuin ottelu on ohi. Yleensä krikettipeli kestää noin kuusi viikkoa, kahdeksan tuntia ja yhdeksän teetaukoa päivässä. Peliä seuratessa erityisen huomioitavaa on pelin erityisluonteinen asema; urheilua odottaville on yllätys huomata, että kyseessä on peli, eikä urheilulaji. Pelaajat heittelevät välillä hieman palloa toisilleen, pyyhkivät pölyä häikäisevän valkoisilta pelihousuiltaan (jotka tietysti prässätään ennen jokaista pelipäivää) ja juovat teetä puoliympyrän muotoisissa keskusteluryhmissään. Silloin tällöin, jos silloisia pelaajia sattuu huvittamaan, joku lyö palloa "kakkosnelosen" muotoisella mailalla, usein onnistumatta. Mutta ei hätää, heittäjän on tarkoitus osua pallolla keppeihin, joita mailapoika suojelee. Pääsääntöisesti kumpikaan ei onnistu kuin kenties kaksi kertaa päivässä. Kaikesta huolimatta pelaajat eivät käytä hanskoja/räpylöitä vaan yrittävät ottaa kovaa ja nopeaa palloa paljain käsin kiinni. Tuomio: ei näin. Kiitos Tahko Pihkalalle, suomalaisen urheilukulttuurin pelastajalle ja vapahtajalle, kenties ilman häntä tuo kuoliaaksikyllästyttävä peli - kriketti - olisi saattanut valloittaa krikettivapaan maaperämme.

Televisiomainokset. Kaikkialla maailmassa televisio suoltaa rakastamiamme hammasharjamainoksia, joiden edustamilla tuotteilla pystyy nykyään hampaiden lisäksi harjaamaan koko ruuansulatuskanavan huulien ja peräsuolen väliltä ja vain kahdessa minuutissa! Täällä kuitenkin erityistä on televisiossa jatkuvasti pyörivät ns. valistusmainokset, joissa kuvataan todella visuaalisesti ja kuvottavasti liikenteen vaaroja, lasten pahoinpitelyä ja muita aiheita, joista välttämättä haluamme tietää katsoessamme Ben Huria sipsipussi kourassa. Ja mikä pahinta, nämä mainostauot katkovat elokuvaelämystä joka 7.-14. minuutti (otin aikaa sekuntikellolla). Kiitän lautakuntaa, joka on päättänyt sijoittaa oletettavasti suuria kasoja veronmaksajien (minun) käteistä tuodakseen minun olohuoneeseeni niinkin yllättäviä faktoja kuin "juoppokuskit aiheuttavat onnetomuuksia" tai "jos lyöt lapsen päätä kirjahyllyyn, aiheutat hänelle elinikäisiä vammoja". Esimerkkejä näistä mainoksista esim. täällä, täällä tai täällä.

Täältä tähän, ja vähän tuohonkin. Ensi kertaan, kuulemisiin.

Hyvää uuttavuotta!

2009-01-05T21:45:00.003+13:00

Terrrrrrrrrrrrrve sinne pimeyden perukoille, pohjolan lumisille pelloille ja harmaille lähiöille!

Uudetvuodet, joulut, hanukat ja muut bakkanaalit on nyt vietetty ilman suurempia onnettomuuksia tahi kolhuja. Matkustin siis pohjoiseen, kohti lämpimiä rantoja ja aurinkoisia ostokeskuksia, vietämään joulunpyhiä ystäväperheeni luo Mt. Maunganuihin, johon saavuimme jouluaattona Tokoroasta, jossa vietin muutaman päivän.

Tokoroa oli melko viehättävä pikkukylä, joka on muodostunut sellutehtaan ympärille. Kuulin legendaarisia tarinoita tehdasta perustamaan muuttaneista suomalaisista, jotka rakensivat saunoja ja joivat vodkaa. Kylä itsessään ei tarjonnut suurkaupunkien vilinään tottuneelle kosmopoliitille suurempia viihdykkeitä, mutta pidin pikkukylän tunnelmasta, jossa vastaantulijoita tervehdittiin iloisasti.
Mt. Maunganui sijaitsee Uuden-Seelannin itärannikolla, ja on suosittu lomakohde niin kiweille kuin turisteillekin. Kaupunki on kahdelta suunnalta rantojen ympäröimä niemi, jonka kärjessä kyseinen Mt. komeilee. Paikan päälle saavuttuani ymmärsin hyvin, miksi Mt. Maunganui on myös eläkeläisten suosiossa, ilmasto on mitä viihdyttävin, auringonpaistetta riittää ympäri vuoden ja maisemat vailla vertaa.
Jouluna, eli joulupäivänä (jouluaattona haimme pikaruokalasta kalaa ja perunalastuja perikiwimäiseen tapaan) pääsin näyttämään miltä suomalainen joulupukki näyttää, ja suoriuduin tehtävästä kunnialla. Lahjat oli tosin jaettu jo jouluaamuna, mutta pukilla oli kontissaan muutama paketti sukulaisperheen pienimmille (jotka myöhemmin kommentoivat, että näytin hyvältä joulupukin puvussa, eli esitykseni ei mennyt täydestä). Ruokana oli kalkkunaa ja kinkkua, vihannesten kera. Eli ei mitään ylieksoottista, pikemminkin herkullista. Muut päivät menivätkin grillatessa lammasta, pihviä ja muita herkkuja. Uutenavuotena kastauduin meressä vuoden vaihtuessa, mutta esimerkiksi ilotulitus oli melko pieni, vaikka rannalta ihailtuna se olikin melkoinen kokemus.

Kahden viikon jatkuva sosiaalinen kanssakäyminen otti veronsa ja nyt aionkin olla kuukauden hiljaa. Aloitan nyt, kuulemisiin. Kuvia laittelen esille myöhemmin.

Joulu on saapunut

2008-12-07T15:09:00.003+13:00

Toisen adventtisunnuntain kunniaksi toivotan lukijoille hyvää joulua! Vielä ehtii tsempata ja näyttää tontuille kuinka kiltti (tai tuhma) sitä oikein onkaan...

Tien päällä - taas

2008-12-04T12:01:00.002+13:00

Hei hei hei.

Viime viikonloppu menikin jälleen autoilun merkeissä, vuokrasimme porukalla tila-auton (onnistuneesti nimetty Mazda Bongo Friendee?) ja suuntasimme mini-kiertueelle Wellingtonin ympäristöön. Kävimme mm. Wanganuissa ja Cape Palliserilla, joka on pohjoissaaren eteläisin paikka. Siellä oli majakka ja hylkeitä, huraa.

Retken kohokohtia olivat mm. Wanganuissa automme kylkeen hyökännyt teinilauma ja Cape Palliserin leppoisat hylkeet. Saimme automme myös ajettua jumiin hiekkarannalle, eli ajoimme nelivetoisille autoille tarkoitettua polkua, kunnes kahdeksalla hengellä täytetty takavetoinen matka-automme ei enää jaksanut. Paskan möivät.
Eipä tässä kuvien lisäksi kummempia tarinoita ole. KVG!

On the Road with Bongo Friendee

Lainelautailua

2008-11-28T12:53:00.005+13:00

Historiankirjat esiin, sulkakynät käteen!

Kyllä, tänään surffasin ensimmäistä kertaa, enkä voi todeta kuin: "miksi näin myöhään?"
Koko puuha sujui suunnitelman mukaan, eikä edes herätys hieman kuuden jälkeen ottanut koville, sillä olin melko innoissani ajatuksesta päästä laskemaan vetisiä rinteitä. Sää oli kuin morsian, eikä tuulikaan kiusannut.
Märkäpuvut ja laudat vuokrattuamme (30$ kaksi tuntia), suuntasimme aalloille. Amatööriyttäni korosti jo se, että puin märkäpuvun väärin päin ylleni, mutta en lannistunut idiotismistani. Aallot eivät olleet aivan parhaimmillaan, kuulemma, mutta minua tämä ei juuri haitannut, surffaaminen oli aivan uskomattoman hauskaa.

Aluksi koetin nousta laudan päälle seisomaan ilman aaltoa, mikä oli tietysti mahdotonta. Suurin osa ajasta meni sopivaa aaltoa odotellessa, mutta mikäs sen mukavampaa kuin polskia ympäriinsä vedessä. Aallon osuessa kohdalle on tärkeää arvioida, koska se alkaa murtumaan, ja juuri silloin pitää osua aallon harjalle. Tätä ennen kuitenkin pitäisi kauhoa hieman vauhtia, jotta aalto ottaisi surffaajan mukaansa. Kun kerran pääsee laskemaan aallon eteen, vauhti onkin yllättävän nopea, ja usein matkani päättyikin ylösalaisin veden alle nenä ja korvat täynnä suolaista merivettä.
Laudan kanssa aallon päälle päästyä on tietysti tärkeää (ja hankalaa) nousta seisomaan, jos ei tyydy pelkkään makoiluun laudan päällä. Tärkeintä prosessissa on tehdä se nopeasti, kun on päässyt liikkeelle. Seisomaan ei oikeastaan voi nousta hitaasti, makuuasennosta "korkeaan polviasentoon" ja seisomaan, sillä tämän vaiheilun johdosta tasapaino laudan kanssa menisi täysin metsään. Eli periaatteessa makuaasennosta täytyy ylävartalon lihaksia käyttäen ponnahtaa seisomaan, jotta vauhti ja tasapaino pysyvät yllä, mahdollistaen überin surffauskokemuksen.
Todellisuudessa tämä oli tietysti melko vaikeaa, sillä ylävartalo on lainelautaillessa melko kovilla jatkuvasti; laudan päällä täytyy uida melko lailla saavuttaakseen parhaat spotit aaltojen suhteen. Sekä juuri ennen aallon sujahtamista laudan alle, surffajan täytyy meloa rivakasti päästäkseen aallon "kyytiin".

Noin tunnin sekoilun jälkeen onnistuin nousemaan seisomaan muutamaksi sekunniksi, ja kamppailu oli todella sen arvoista. Matkani päättyi kuitenkin melko lyhyeen, joutuessani väistämään saksalaista toveriani, käännyin liian tiukasti vain päätyäkseni hiekkapohjan runneltavaksi.

(en ottanut yhtään kuvia ollessani laineilla. miksiköhän?)

Mikä parasta, Lyall Bayhyn on vain vartin bussimatka... Aion kokeilla samaa uudestaan!

South Island Road Trip, osa 2

2008-11-17T18:00:00.006+13:00

Kia ora!

Ensimmäisen koulupäivän myötä pääsin vihdoin kampukselle asti, eli käyttämään hieman laadukkaampaa internetyhteyttä. Tulos: latasin toisen osan etelänmatkaltani world wide weppiin.

Westport-Christchurch

Em. galleriassa on kuvia Westportista eteenpäin, ja viimeiset kuvat ovat Mt. Cookin kylästä.
Westport oli piskuinen kuuden tuhannen asukkaan kylä länsirannikon pohjoisilla perukoilla, eikä siellä juuri näkemistä ollut, ja vaikka sieltä jotain olisi löytynyt, emme olisi kyenneet sitä näkemään sumun, sateen ja tuulen keskeltä. Hotellihuoneen vuode oli myös melko tervetullut muutaman kylmän - mutta kuumottavan, kiitos paikallisen eläimistön - telttayön jälkeen. Westportista ajoimme tuulispäänä sateista rannikkoa pitkin kohti etelää ja länsirannikon kuuluisimpia nähtävyyksiä - jäätiköitä - kohden. Matkalla pysähdyimme Punakaikissa, joka on tunnettu turistibussien ja opastettujen kiertoajelujen kohde. Punakaikissa sijaitsee ns. Pancake Rocks, jonka nimi ilmeisesti juontuu alueen kivityypistä, joka näyttää päällekkäin lätkityiltä pannukakuilta.

Pannukakkujen täytettyä kameroidemme muistikortit seurasimme alueen ainoaa tietä kohti etelää, ja muutamassa tunnissa saavutimme Franz Josef glacierin kylän, joka muutaman tuhannen asukkaan voimin palvelee alueelle suuntaavia turistilaumoja. En ihmettele paikan suosiota, sillä jäätikkö on todella mittavan kokoinen, ja erikoisten olosuhteiden vuoksi laskee vain 300 metrin korkeuteen merenpinnasta - sademetsään. Vietettyämme päivän maleksien majesteettisen jäävyöryn (se todella on vyöry, vain hidas sellainen: jäätikkö liikkuu, mutta sata tuhatta kertaa hitaammin kuin siitä mereen virtaava joki) yövyimme alppimallisessa kylässä. Hostellimme oli ensimmäinen saunalla varustettu hotelli matkamme varrella, mutta en sitä käyttänyt, sillä se oli puuceen kokoinen koppi tien varressa.
Illalla suoritin pienen kävelyn metsässä, etsimässä paikallisia kiiltomatoja. Itse öttiäiset eivät kiillä, vaan ne jättävät pienen määrän pimeässä hohtavaa ulostetta seittiensä keskelle, joka houkuttelee pienempiä ötököitä ansaan. Aikani haahuiltua pimeässä metsässä huomasin seisovani kymmenen metrin pudotuksen reunalla, mutta reunalta avautui kaunis näköala öiselle jäätikölle.(Kamerani ei ihan sietänyt pimeyttä.)

Franz Josefilta ajoimme vartissa Fox Glacierille, jonka näimme kokonaisuudessaan sään parannuttua hieman. Tämä jäätikkö oli kuitenkin aidattu, eikä sitä saanut lähestyä ilman kokenutta opasta, toisin kuin Franz Josefilla. Ymmärrän hyvin oppaan tarpeellisuuden, sillä jäätikön sortuessa vain kokenut opas pystyy pysäyttämään megatonnin jäätä, ja estämään sen murskaamasta lähelle uskaltautuneita, joilla on varaa maksaa satoja dollareita retkistä jäätikölle.

Kiersimme alpit etelästä, sillä alppien yli kulkevat tiet ovat harvassa. Valitsimme läpikulkupaikaksi Haast Passin, josta ajoimme Wanakaan. Wanakassa harhailtuamme ja valloitettuamme pari paikallista kukkulaa ajoimme Mt.Cookin kylään, joka on nimensä mukaisesti melko lähellä Aorakia, eli Mt. Cookia, Uuden-Seelannin korkeinta vuorta (3754 metriä). Olimme jo muutamaa päivää aiemmin vain parinkymmenen kilometrin päässä, mutta alppien kiertämiseen meni muutama päivä, eikä ajoreitti ollut näkymiensä puolesta kovinkaan tylsä. Mt.Cookin kylä oli piskuinen muutaman hotellin, koulun ja baarin keskittymä, jossa mm. edesmennyt Sir Edmund Hillary piti majaansa harjoitellessaan vuorikiipeilyä ympäröivillä kukkuloilla. Kylässä osuimme ensi kertaa YHA:n ylläpitämään hostelliin (yök), joka ylpeili saunamahdollisuudellaan. Koin velvollisuudekseni kokeilla saunaa, kansallisuuteni takaamalla auktoriteetillä. Kuitenkin harmikseni minulle teroitettiin, ettei kiukaalle saa heittää vettä, sillä se räjähtäisi veden vaikutuksesta. Hämmästyneenä paikallisen insinööripuuhastelun tasosta astuin saunaan, vain löytääkseni enemmän tai vähemmän vaatetettuja ihmisiä kirkkaasti valaistusta huoneesta, joka oli vain puulla sisustettu lämmin tila. Otin hien päälle (25min) ja poistuin pettyneenä. Aina ei voi voittaa.

Abel Tasmanin kultaisten hietikoiden, alppien ja sademetsien jälkeen en edes muistanut ottaa kuvia Christchurchista, jossa yövyimme yhteisen tutun vanhempien luona, ennen lentoani takaisin kotiin. Kaupunki ylpeilee historiallaan, ja maineikkaalla katedraalillaan, mutta jostain syystä 150 vuotta historiaa ja Malmin kirkkoa pienempi katedraali ei enää jaksanut innostaa alppien henkeäsalpaavien maisemien jälkeen. Tosin vanhan kampuksen lähellä sijaitseva keskiaikaishenkinen markkina-alue oli viihtyisä, ja tarjoili makkaroita ja taidetta. En oikeastaan tiedä, miltä kaupunki näyttää tavallisissa väreissä, sillä pidimme taidemuseosta saatuja punavärisiä laseja päässä koko päivän.

Lopuksi vielä kartta eteläsaaresta, johon olen merkinnyt punaisella paikat, joissa vierailimme:

Vinkki kuvia katsoville: jokaisen kuvan sivulla (oikeassa yläkulmassa) on pieni suurennuslasin kuva, jota klikkaamalla voipi tsuumata kuvaan ja tihrustaa asioita ja ilmiöitä lähempää.

Hei hei ja palataan astialle

South Island Road Trip, osa 1

2008-11-14T16:59:00.003+13:00

Aloha, niinkuin siellä Suomessa on tapana sanoa!

Sain vihdoinkin massiivisen lataamisoperaation jonkinnäköiseen kuosiin, eli ensimmäinen osa eteläsaaren matkaltani on ladattu nyt .jpg -muodossa internetin kätköihin. Minne? No tänne:

Wellington-AbelTasman

Galleriassa on siis kuvia ensimmäiseltä neljältä päivältä, pääosin Abel Tasman National Parkista, mutta muutama kuva myös Nelsonista, ja lautalta jolla ylitimme vihaisen Cook Straitin.

Saavuimme siis retken ensimmäisenä päivänä lautalla Wellingtonista Pictoniin, josta vuokrasimme vihaisen ja uskollisen Toyta Vitzin, uhkealla kolmen desilitran moottorilla ja pinkillä kuorrutuksella. 29$ päivässä ei ollut paha hinta, sillä peli oli todella taloudellinen, ja vei meidät luotettavasti pisteestä A pisteeseen B, ja aina Ceehen asti. Pictonista suhasimme Nelsoniin, jossa kävimme mm. Uuden-Seelannin keskipisteessä, ja puistossa, jossa pelattiin Uuden-Seelannin ensimmäinen rugbypeli. Sitä en tiedä, oliko kyseessä rugby union- vai rugby league-peli. Nelsonin kylä, jota juhlitaan turistien suosikkikohteena, oli sateinen ja 99-prosenttisesti kiinni. Odotimme innolla päästäksemme näkemään LOTR/TSH-filmeissä käytettyä Sormusta, mutta korupaja oli kiinni. Olin kuitenkin *näin* lähellä! Niin lähellä, mutta niin kaukana...

Nelsonista lensimme kofeiinilla kyllästetyn saksalaisen ajamana Marahauhun, jossa yövyimme ennen lähtöä massiiviselle kolmen päivän vaellukselle. Vaelluksen aikana näimme mm. hylkeitä, vuohia (eläin, jolla on sarvi tai pari=vuohi), ankeriaita ja saksalaisia turisteja. Kaikki laumaeläimiä, paitsi ankeriaat.

Abel Tasman National Park on tänä päivänä Uuden-Seelannin suosituin vaelluskohde, mutta olimme sopivasta paikalla ennen pahimman sesongin alkua, eikä poluilla juuri ruuhkaa ollut. Alue on ollut luonnonpuistoa vasta 1940-luvulta lähtien, ja muutamassa poukamassa sijaitsee yhä tontteja, joille muinaiset siniveriset ovat perustaneet oman henkilökohtaisen paratiisinsa. Tätä ennen he kuitenkin mm. polttivat koko puiston maan tasalle (kenties ketunmetsästystä tai teenjuontia varten). Pääosin polku on todella hyvin hoidettua, ja opasteiden vuoksi edes minunkaltainen kaupunkilaisjuntti ei voi eksyä tahi harhautua metsään(mikä ei niissä maisemissa olisi niin kauheata).
Pääosin polku kulkee kukkuloilla, josta se silloin tällöin sukeltaa kultaisille hiekkarannoille, joista voi pulahdella uimaan tai muuten vaan kylpeä auringon alla - täällä ei otsonikerros pahemmin pääse häiritsemään, joten rusketuksen saa pikana, ja melanooma-asteenkin saavuttaa jo muutamassa vartissa. Ylpeänä totean, että kuljin koko matkan sandaaleissa, sillä jätin kenkäni autoon. Nyt on nenä musta kuin nuohoojalla, mutta en palanut, en.
En ole aiemmin juuri kokenut vuoroveden vaikutusta rannikolla, mutta reitillä kulkiessa joutui usein kiertämään sisämään kautta, sillä laskuvesi sijoittui aamu- ja iltaseitsemään, ja vain näinä aikoina saattoi kulkea reiteillä, jotka muulloin olivat merenpohjaa. Nousu- ja laskuveden vaihtelu oli kuulemma melko pientä, vain 3,9 metriä!

Alun perin minulla oli päälle kolmesataa kuvaa puistosta, mutta jouduin valitsemaan melko tarkkaan, mitä laitan nettiin ja mitä en, en vieläkään ole tottunut World Wide Webin (Maailman Laajuisen Verkon) hitauteen ja ankeuteen täällä. Kenties joskus innostun laittelemaan lisää kehiin.

Seuraavat kohteet ovatkin täysin erilaisia, Frans Josef- ja Fox jäätiköt, länsirannikon sademetsät ja Uuden-Seelannin alpit, sekä Mount Cook, koko maan korkein nyppylä (3700+ metriä). Siihen asti, ta ta ja moi moi.

Biopolttoainelentoja ja jättiläiskalmareita

2008-11-12T17:16:00.005+13:00

Hyvää huomenta tulevaisuudesta!

Helsingin Sanomat uutisoi maailman ensimmäisestä kaupallisesta lennosta, jolla testataan biopolttoainetta. Lentoyhtiö Air New Zealand (hyvä kiwit!) avaa toivottavasti uuden luvun lentomatkailun historiassa rohkealla kokeilullaan. Kenties vuosikymmenen kuluttua lentokoneet lentävät pelkän Koskenkorvan ja ruisleivän voimin, joita on jo jonkin aikaa käytetty onnistuneesti useimpien lentöyhtiöiden kapteeneiden ja perämiesten pääasiallisena polttoaineena.

Toinen mielenkiintoinen (mikäs sen kiehtovampaa kuin merihirviöt) uutinen (Vanhanen?) on Te Papassa kuukauden päästä näytteille asetettava jättiläiskalmari, jonka pelkän silmän halkaisija on hämmästyttävät 25cm ("In the collapsed state the eyes have been found, they measure 25 cm across, but in the living animal they are probably larger, up to around 30 cm in diameter.")

(Image courtesy of Kathrin Bolstad)

(Image courtesy of Kathrin Bolstad)

Kuinka kaapata kalmari.

Melko kammottava ja yököttävä otus. Eli odotan innolla joulukuun 13., jolloin se asetetaan näytteille.

Hei hei.

Kotiinpaluu

2008-11-11T17:34:00.005+13:00

Huhhahhuijjaa! Vihdoinkin takaisin Wellingtonissa!

Viime viikko meni siis matkaillessa ympäri Uuden-Seelannin eteläsaarta. Matkavälineenä vaaleanpunainen Toyota Vitz, joka hyytyi ylämäessä. Ja niitä riitti, sillä etelää halkovat alpit olivat jatkuvasti reittimme varrella.

Lähdimme matkaan (kuninkaallinen minä, ts. Minä ja saksalainen ex-naapurini) 1.11, lautalla Wellingtonista kohti Pictonia. Tuuli oli melkoinen, ja myöhemmin kuulin, että tuuliluokitus tuona päivänä oli piirua vaille taifuuni, ja puhuri lähenteli 160km/h.
Ensimmäiset päivät menivät rattoisan köpöttelyn merkeissä Abel Tasmanin kansallispuistossa. Tämän jälkeen ajoimme (minä istuin kyydissä ja Schumacherin doppelgänger ajoi miljoonaa) länsirannikkoa pitkin etelään, ja vierailimme massiivisilla jäätiköillä (Frans Josef ja Fox Glaciers.) Ne ovat ainutlaatuisia sijaintinsa puolesta, sillä jää laskeutuu 300m korkeuteen merenpinnasta, joka siellä tarkoittaa sademetsää. Olikin mielenkiintoista nähdä, kuinka jäätä ympäröi rehevä trooppinen metsä. Alueella satoi melko lailla, mutta vuosittainen 15,000mm sademäärä selittää tilanteen...
Jäätiköiden jälkeen kurvasimme alppien toiselle puolelle, ja kolmen päivän kuluttua olimme 35km päässä jäätiköistä, mutta huippujen itäpuolella. Säiden puolesta meitä hemmoteltiin länsirannikon jälkeen, sillä korkeat huiput estävät sadepilviä lipumasta lännen sademetsien yltä idän tasangoille.
Kaiken kaikkiaan raati antaa hyväksyvän arvosanan eteläsaaren runsaille maisemille.

Eilen ja tänään olen harrastanut koulupuuhia, mikä onkin ihan hyvä, sillä matkan aikana Matti pääsi pujahtamaan kukkaroon, elikkä hummailuun ei olisi varaa senkään puolesta. Luennot alkavat ensi viikolla, eli kahtoo miten miehen käy.

Internetrajoittuneisuuteni vuoksi en pysty nyt juurikaan latailemaan kuvia, mutta koetan hoitaa asian piakkoin. Tässä pari matalaresoluutioista kuvaa, joiden lataamisessa meni noin tuhat kertaa liian pitkään.

Frans Josef Glacier

Rohirrim, Keski-Maa

Wanaka, matti 12vee

Abel Tasman, Torrent bay

Abel Tasman, Te Pukatea

Cheerio!

Hintataso, hinnat Wellingtonissa

2008-10-28T17:42:00.005+13:00

No nyt ollaan päästy asian ytimeen. Jos mieli tekee mennä jonnekin, niin usein mieltä askarruttaa kysymys: "Kuinka moneen olueen minulla on varaa." Minulla on vastaus kysymykseen, jos mieli tekee Uuteen-Seelantiin, tai Wellingtoniin erityisesti! Seuraa lista tuotteista ja palveluista hintoineen. (Hinnat NZ dollareissa, 1 euro = noin 2.28 dollaria. Tämänhetkinen kurssi esim xe.com) Ilmoitettu hinta on lähtöhinta, eli kutakuinkin halvin hinta, jonka olen ko. tuotteesta maksanut.

Olut kaupassa 1,2$ bullo ja siitä ylöspäin.
Olut ravintolassa 4$ kolpakko. Hyvät oluet, kuten Monteiths tai Tuatara 7$
Yö hostellissa 22$
Yö hotellissa 110$
Kuukauden vuokra 520$ (soluasunto)
Lentolippu, menopaluu, esim. Auckland - Wellington 140$
Lentolippu, Wellington - Helsinki - Wellington 3300$
Lautta eteläsaarelle 50$
Leipäpakkaus 1,5$
Limonaadi 1$ tölkki.
Ateria ravintolassa 16$
Ateria pikaruokalassa tai hieman hämyisemmässä ravintolassa 8,5$
Auton vuokraus 30$ (Kannattaa lentää etelään, vuokrata auto sieltä, ja ajaa pohjoiseen. Auton vuokra etelästä vuokrattaessa ja pohjoiseen palautettaessa on huomattavasti halvempaa, sillä useimmat vuokraavat auton pohjoisesta, ajavat etelään, ja lentävät takaisin.)
Bussilippu, Wellington - Auckland 45$
Elokuvalippu 10$
Nuudelit, 30c
Tonnikala 1,3$
Internet, internetkahvilassa, 4$ tunti (Internetyhteydet eivät ole aivan skandinaavisella tasolla)
Big Mac indeksi, eli Big Mac burgeri 5$
Litra bensiiniä 1,55$
Litra vodkaa (Absolut) 34$
Matkapuhelinliittymä 22$/kk (100min puheaikaa/kk, Vodafone)
Kilo kiivejä torilla, 2$
Ylinopeussakko, 117km/h 100km/h alueella, 120$
Peruspokkari, 30$ (jostain syystä kirjat maksaa täällä ihan perkeleesti)
DVD, viikon laina kirjastosta 4$ (Suomalaiset kirjastot ovat ehdottomasti parhaita kirjastoja, joissa olen kuunaan ollut.)
CD-levy 26$

Euron suhde Uuden-Seelannin dollariin on kehittynyt minulle suotuisaan suuntaan täälläoloni aikana. Olen käytännössä rikastunut tekemättä mitään. Hurraa valuuttasuhdannevaihtelut!

Varmaan jäi jotain tärkeää pois listalta. Kyselkää, tietämättömät, ja tiedon valo loistakoon päällenne.
Lähden lauantaiaamulla kohti etelää, eli en jouda tänne kirjoittamaan. Sinä aikana voipi ilmoittaa joululahjatoiveita, jotka voin myöhemmin hylätä.

Hyvää syksyä teille, kaunista kevättä minulle, cheerio!

Maanantai

2008-10-21T00:00:00.005+13:00

Päivää.

En ole taaskaan vähään aikaan kerennyt raportoimaan tänne turhanpäiväisiä asioita, sillä minulla on ollut kiire turhanpäiväisten asioiden hoitamisen kanssa. Ilmeisesti ystäväni KELA haluaa kaikenlaisia todistuksia opiskelustani, ja kurssivalinnoistani. Pitäisikö niille vielä lähettää DNA-näyte ja kopio ÄO-kokeeni tuloksesta? Kiittämättömät pirut, eikö sitä rahaa nyt vaan voisi lähettää sen turhempia kyselemättä.
En ole tässä viime aikoina kokenut mitään jännittävää, kuten esim. Marmite-kokemukseni.

Tässä yksiselitteisessä kuvassa olen löytänyt mieleseni kokoisen olutkolpakon. Sanonta "yksi tuoppi kiitos" saa aivan uusia konnotaatioita moisen sormustimen myötä. Tämän kuvan ottohetkellä olinkin melko harvinaisessa seurassa, sillä saatoin tulla ymmärretyksi ihan Suomea puhumalla. Kiitoksia Miikalle ja Kreetalle hyvästä seurasta!

Minä itse asuntoni sisäänkäynnin edessä. Aika hienostunutta tuo paikallinen maalaustaide! Ihan Banksy tulee mieleen...

Lisäsin allaolevaan albumiin muutamia kuvia. Katso omalla vastuulla.

Wellingtonista

Marmite

2008-10-08T16:23:00.003+13:00

Tiedättehän, miten leivän päälle on tapana laittaa mm. margariinia tai voita ja juustoa tai vaikkapa kurkkua. No tämä kansa on kieroutuneisuudessaan päättänyt jossain vaiheessa historiaa alkaa levittämään hiivaa leipiensä päälle. Luulen Brittien tuoneen tavan tänne kriketin oheistuotteena.

Olen kuullut, että Mongoliassa on tapana syödä vieras, joka kieltäytyy syömästä tarjottua ruokaa. No en rohjennut ryhtyä uhkapeliin, kun minulle tarjottiin Marmite-merkkistä hiivalevitettä, vaikka en Mongoliassa olekaan. Levitteen maku on erittäin suolainen ja yrjöttävä. Eli Bon Appetit, luin internetistä, että sitä olisi saatavilla myös Suomessa, siispä suunnatkaa ostoksillanne hiivalevitehyllylle, varatkaa ilta juustonmaistelun sijasta yllättäviin hetkiin tämän ihmeellisen levitteen parissa. Juomasuosituksena kilju tai vanhentunut olut.

Totuuden nimissä mainittakoon, että ei se nyt niin kamalaa ole. Mutta tulisiko kenellekään mieleen kerätä oluenpanemisen ohessa syntynyt hiivajäte ja levittää se leipänsä päälle?

Mä ja Marmite

Island Bay

2008-10-07T00:34:00.002+13:00

Kuvia Island Baysta. Tänään oli niinkin hieno sää, että oli ihan pakko lähteä kävelylle. Matkustin bussilla kaupungin eteläpuolelle, jossa on melko jylhää rannikkomaisemaa. Sää oli niin kirkas, että eteläsaaren lumihuippuiset vuoret noin 80km päässä näkyivät paljain silmin. Pitemmittä puheitta, kuveja:

Island Bay

Ruokaa ja kirjoja

2008-10-04T20:26:00.003+13:00

Terve ja namaste!

Tänään onkin ollut taas melko myrskyinen päivä. Alle kaksisataakiloisille on asetettu ulkonaliikkumiskielto. Ainoa mikä puuttuu, olisi maanjäristys (maanantaina täällä kuulemma oli maanjäristys, mutta en tuntenut mitään, ilmeisesti sen voimakkuus riippuu vahvasti senhetkisestä sijainnista.)
Malesialainen työtoverini kutsui minut päivällä syömään. Heillä oli pöydät koreana malesialaisia herkkuja, sillä muslimien Ramadan on ohi, ja nyt saa taas syödä kuin sika, muttei sikaa. En edes yritä kirjoittaa ylös ruokalajien nimiä, mutta rendangit jäivät mieleeni. Rendang on eräänlainen lihapallero, joka koostuu naudanlihasta, kookospähkinästä ja chilitahnasta. Todella herkullista. En tiennytkään kuinka paljon malesialaisopiskelijoita yliopistoomme mahtuukaan...

Tämän jälkeen uhmasin sään jumalia menemällä kirjakauppaan, jossa tutustuin matkakertomuksiin, etenkin kertomuksiin, joissa kirjoittaja on jostain syystä matkannut Suomeen saakka. Tällaisia kertomuksia oli yllättävän paljon, joka sai minut vetämään johtopäätöksen, ettei Suomi olekaan niin epäsuosittu paikka, kuin voisi luulla. Hintatasostamme johtuen matkailijakunta on kenties vain hieman rahakkaampaa, eli usein iäkkäämpää.

Eräs kuusissakymmenissä oleva naismatkailija kertoi iloisasti saunareissusta Nasijarven rannalle, ja valisti lukijoita Suomen itsenäisyydestä (1917-1939, 1947-nykyaika, melko progressiivinen näkemys mielestäni.) Silmääni pisti etenkin huomautus, kuinka Suomi hävisi toisen maailmansodan ja menetti itsenäisyytensä hetkeksi Neuvostoliitolle. Ei ollut isäntäperhe tehnyt hyvää jälkeä opettaessaan historiaamme.

Toinen kertomus olikin jo rehvakkaampi muistelo maorimiehen matkasta Suomeen, ja hänen osallistumisestaan piknikille, jollekin nimeämättömälle saarelle Suomenlahdella. Ensin hän hämmästeli suomalaisen sulkeutuneisuutta, ja havainnoi mieltymystämme aloittaa kaljanjuonti aamukymmeneltä. Tekstistä kävi ilmi hänen huolestuneisuutensa lautan miehistöä kohtaan, sillä hän epäili heitä tukevasta ruorijuopumuksesta. Pikniktilaisuus oli myös jotain melko uutta hänelle, ensi kertaa hän kohtasi piknikin, joka koostui pelkistä alkoholijuomista ja saunomisesta. Kauhuissaan hän yritti selvittää selvimmän näköiseltä mieheltä, kuinka saunassa tulisi käyttäytyä, ja sai vastaukseksi oksennusta päällensä. Hänen ystävänsä katosi saunomisen jälkeen metsään, ja yhä katatonisempaan tilaan vaipuneet juopuneet suomalaiset eivät tehneet häneen vaikutusta sosiaalisena ja iloisena kansana. Hän kuitenkin kuvasi suomalaista piknikkokemustaan "unohtumattomaksi ja ainutlaatuiseksi." Etenkin saunomista ja vihtomistä hän kuvasi pelonsekaisella kunnioituksella.

Kaikkia lukemiani tarinoiti ei-niin-yllättäen yhdisti sauna, usein avannon kera. Tämä tapa on ilmeisesti melko tunnettu, vaikka aiemmin kirosinkin ruotsalaisia, jotka ovat tämänkin omineet. Eli pitäkäähän saunat kuumina ja vihdat notkeina!

Täältä tähän, minä.

joku kuva netistä...

Sauna sauna

2008-09-30T22:02:00.005+13:00

Täällä pyörii televisiossa ohjelma, jossa kolme australialaista reppanaa (reppumatkustajaa) matkustaa ympäri eurooppaa. Sattumalta näin juuri jakson, jossa he olivat Skandinaviassa, eli Tanskassa ja Ruotsissa. No Ruotsissa he menivät saunaan ja avantoon, jonka jälkeen vuolaasti kehuivat maailmankuulua ruotsalaista saunaa. Mitä helvettiä! Pitääkö sekin vähä meiltä suomalaisilta viedä?
Muuten he kyllä oikeutetusti promotoivat ruotsalaisherkkua, jossa rieskan sisään pyöräytetään makkara ja perunamuussia ja sinap+ketsup. Voilá!

Ja täällä näkyy muuten suomikuvaa aina kirkastava The Dudesons, jossa ns. extreme-duudsonit
aiheuttavat pahennusta pitkin pohjanmaata. En ole vielä saanut tuttuja katsomaan ohjelmaa, sillä se tulee kymmeneltä perjantai-iltaisin, jolloin Uuden-Seelannin nuoret ovat kirkastamassa oman maansa julkisuuskuvaa.

Niin, olen yrittänyt auttaa naapuriani, joka opiskelee kielitieteitä. Hän on valinnut aiheekseen suomen kielen, ja ilmeisesti meidän kielioppimme on melkoisen monimutkainen asia... Intuitiivisesti kielen käyttö on tietysti helppoa, mutta koita sitä sitten analysoida ja erotella.

Hieman on kiireitä työrintamalla, viinien ja oluiden maistelu vie yllättävän paljon aikaa... Joten pahoitteluni, etten ole useammin viihdyttämässä teitä, arvoisat lukijat (onko monikko tarpeellinen?)

Heihei

Long time no me!

2008-09-26T14:23:00.003+12:00

Hei hei ja Kia ora ja howdy!

Pahoitteluni pitkästä tauosta, mutta asuntoni äkillisen ylikansoittumisen johdosta internetyhteytemme on ollut aika maistissa, niin sanotusti. Ts. se ei ole toiminut juuri ollenkaan.

Täällä on ollut melko tuulista, puuskissa tuuli on ujeltanut kovempaa kuin huippunopeudella kulkeva Ford Ka. Paikalliset vähäreikäisestä edamjuustosta tehdyt rakennukset viheltävät jokaisesta raosta, ja yksikerroksiset ikkunat pullistelevat tuulenpuuskien tahtiin. Odottelen innolla hetkeä, kun olohuoneemme ikkuna räjähtää tappaen kaiken elollisen sisäpuolella.

Tässä on reilun viikon aikana tapahtunut melko lailla kaikkea. Kaikkea en muista, ja sitä vähää loppua en kerro. Olin loistavalla keikalla, jossa orkesteri nimeltä Whole Lotta Led veivasi.... Led Zeppeliniä. Toisinto oli todella taidokkaasti toteutettu pukuja ja peruukkeja myöten. Ainoa lavaste (ja kenties suurin), joka puuttui, oli Robert Plant doppelgangerin valtaisa lahjekurkku. Peruukit ja logot olivat kuosissa, ja soitto kuulosti mainiolta.

Eilen sään äkillisen paranemisen johdosta kävelin Mt. Victorian laelle, joka on ilmeisesti kaupungin korkein kukkula (?). Näkymä oli melko huikaiseva, enkä usko että hutiloimani kuvat tekevät juuri paikalle oikeutta. Hämmästyttävää oli, että ihmiset kiipesivät kukkulalle ilmeisesti rentoutumaan työpäivän jälkeen, nahkakengissään ja silitetyissä paidoissa. Itse hikoilin joitakin litroja minuutissa, enkä voinut kuin ihmetellä tätä paikallisten omituista rentoutumismuotoa.

Päivän drinkkivinkki: Vodka + L&P = goodness. L&P on joku paikallinen limonaati, melko miedon makuinen, sitruunaa, paljon sokeria ja hiilihappoa. Ainoa ongelma on vodkan hinta, 700ml Absoluutti (ei ollut suomalaista koskenkorvaa...) maksaa 20 euroa.

Kuvei:

Mt. Victoria

MtVictoria

Whole Lotta Led

WholeLottaLed

Lisäsin myös joitakin kuvia sekalaisiin kuviin, joita räpsin silloin tällöin.

Wellingtonista

Mun asunto

2008-09-17T20:20:00.003+12:00

Kia ora!

Joopas, eli asun tällä hetkellä yliopiston asuntolassa, pääosa asunnoista on tällaisissa pienkerrostaloissa, mutta alueella on myös muutama omakotitalo. Eipä ollut hirveästi valinnanvaraa tänne saavuttaessa, paitsi yksityisellä sektorilla. Siellä riittää tarjontaa, mutta käytyäni opiskelijoiden asuntotoimistossa sain selville, että minulle tarjottiin huonetta täältä. Ei siinä pitkään tarvinnut miettiä, ennen kuin päädyin tänne. Kämppiksiä on 4 virallisesti, ja vain yksi on syntyperäinen kiiwi.

Otin aiemmin päivällä pari kuvaa sisältä, joita voipi ihastella täällä.

Kuvia pimeässä - taas

2008-09-13T15:05:00.002+12:00

Herätyyys

Seuraavassa galleriassa on kuvia mm. Kelburn Parkista, Te Papasta ja muista systeemeistä... Tietysti pimeässä valokuvattuna, eihän sitä hullukaan päivänvalossa ota valokuvia.

Siirry galleriaan

Maorit & Uusi-Seelanti

2008-09-11T17:19:00.004+12:00

Hei Te, Te ja Te!

Jo saapumisestani saakka olen hämmästellyt, kuinka Maorikulttuuri on integroitu moderniin Uuden-Seelannin kulttuuriin. Ensin huomasin, kuinka suuri osa paikan- ja kadunnimistä on Maoriksi, mutta paikallisten kanssa keskusteltuani minua sivistettiin, että integraatio on tietenkin näennäistä. Maorit kärsivät suhteessa enemmän köyhyydestä ja syrjinnästä, kuin muut ihmisryhmät täällä. Pintapuolisesti näyttää taasen siltä, että koko maa on ylpeä rikkaasta Maoritraditiosta, esimerkkinä mm. rugbymaaotteluissa nähtävä Te Haka, sekä ainakin Te Papa-museon keskittyminen Maorikulttuuriin. Nämä ovat vain havaintojani lyhyeltä ajalta, mutta kyllä täällä ainakin käy selväksi, ketkä olivat maassa ensin. On sitten toinen asia, kuinka tätä tosiasiaa kunnioitetaan. Ei suomessa ainakaan Saamelaisperinnöllä juhlita...

Aiemmin kirjoitin Waitangin sopimuksesta, jonka tarkoitus oli määrittää itsemääräämisoikeus Maoreille, suojatakseen tätä yhä kasvavan maahanmuuttovirran haittavaikutuksilta. No kävi miten kävi, mutta yhä tänä päivänä käydään keskustelua, kuinka epäoikeudenmukainen tämä sopimus oli. Mainitsematta mm. sitä seikkaa, että englanninkieliset ja maorinkieliset versiot erosivat toisistaan fundamentaalisia seikkoja myöten.

Luin tuossa päivänä eräänä lehtisen (Why reject the Treaty? Emily Bailey), joka käsitteli asiaa
nykyajan kontekstissa. Ydinajatuksena oli mm. että vain noin kolmasosa Maoriheimoista seisoi sopimuksen takana allekirjoitushetkellä, ja että virheet tekstissä olisivat olleet imperialistisen Ison-Britannian tarkoituksella lisäämiä, kuin myös yksittäisten kääntäjien klassisia virheitä ja sooloilun tuloksia. Oli miten oli, vaikka maa nykyään näyttää elävän molemminpuolisen kunnioituksen vallassa, kaiken alla kuplii epäoikeudenmukaisuus ja epätasa-arvo. Toivokaamme muutosta asiaan!

Wikipediassa on suomeksi hyvin lyhyt artikkeli Maoreista.

Te Haka

Aki ja Eevu Espanjassa

2008-09-10T21:15:00.006+12:00

Hei kaikki, ja kaikki muutkin!

Tähän väliin vain sellainen julkinen tiedotus, että ystävämme Aki ja Eevu ovat juuri näinä päivinä saapuneet Espanjan aurinkoon, ja kirjaavat ylös seikkailujaan osoitteessa http://losserranosss.blogspot.com/ eli sinne vaan seuraamaan.

Wellingtonissa sataa aina vaan

2008-09-08T17:02:00.003+12:00

Eilen: sadetta. Tänään: sadetta. Luvassa: sadetta. Teiden reunoilla virtaa jo mahtavia koskia, joihin satunnaisesti hukkuu kokonaisia perheitä, ja etenkin pienemmät autot ovat vaarassa joutua näiden kuohuvien vesimassojen uhreiksi. No oikeasti eilen ei satanut vaan oli aurinkoista, mutta kyllä tässä kuusi päivää seitsemästä pitää viettää sadetakkiin kääriytyneenä jos mielii ulos. Säätiedotus on luvannut seuraaviksi päiviksi jotain, joka näyttää auringolta sadepilven takana, eli sadetta.

Jos löytyy halukkaita seuraamaan livekuvaa sateesta tällä pallonpuoliskolla, kaupungista löytyy useampi melko hyvä webkamera, jota voi seurata mm. täällä (näyttää webkameroita kartalla.)

Kävin tänään pitämässä sadetta Te Papa-museossa, joka on Uuden-Seelannin kansallismuseo, ja melko näyttävä sellainen. Tällä hetkellä he ovat aivan pähkinöissä maailman suurimmasta limanuljaskasta, jolle on juuri ilmoitettu julkaisemispäivä. Museona Te Papa on melkeinpä omassa luokassaan, jo pelkästään sen koko on häkellyttävä. Sisältä löytyy koettavaa, kosketeltavaa, haisteltavaa ja katseltavaa lähes kaikille. Te Papa pitäytyy olemasta pelkkä katalogi muinaisista esineistä, vaan esittelee mm. maanjäristyksiä maanjäristyssimulaattorissa, videoesityksiä, joissa paikalliset kertovat juuristaan ja suhteestaan Uuteen-Seelantiin. Erityisen mielenkiintoinen oli lyhyt video base-hyppääjästä, joka omalla tavallaan kunnioittaa Aotearoan luontoa. Te Papalla on myös oma luonnonpuisto, joka on erillinen osa rakennusta, päärakennuksen ja merenrannan välissä. Puisto esittelee pienessä tilassa maan kasvustoa ja elukoita, ja on auki ympäri vuoden.

Hämmästyttävää museossa on sen kävijäystävällisyys. Museo kokonaisuudessaan on vierailijoille ilmainen, eikä muistuta juuri mitään muuta museota, jossa olen käynyt. Videot ovat hyvin toteutettuja, ainakin maailman suurimman lentokyvyttömän papukaijan elvytyksestä kertova video oli lähinnä informatiivistä komediaa parhaimmillaan. Painopiste näyttelyissä on kävijöiden mahdollisuus osallistua näyttelyihin, vipuja veivaamalla tai kurkistelemalla kaukoputkien läpi (siten havainnoiden maankuoren liikkeitä vuosien saatossa), ja kävijälle jääkin mieleen kuva näyttelystä, joka on intohimoinen aiheensa - Uuden-Seelannin - suhteen. Tämä on ehdottomasti nähtävä omin silmin, etenkin jos on kyllästynyt tuijottamaan nuolenkärkiä lasikaapeissa.

Cheerio

Kiinalaista (&Aasialaista) ruokaa, heti!

2008-09-03T19:59:00.008+12:00

Minä syön ruokaa. Sinä syöt ruokaa. Kaikki (elävät) ihmiset syövät ruokaa.

Ero on siina, missä, miten, minkälaista ja milloin syömme. Suomessa olen tottunut syömään ulkona joko kebabia, pitsaa (huomaa ero pizzaan, pizza on alun perin Italiasta. Pitsa taas on pizzan suomalainen serkku, jonka tunnusmerkkejä ovat usein heikkolaatuiset raaka-aineet, sekä valmistus kebaberiassa pizzerian sijaan) tai satunnaisen pasta-annoksen.

Täällä sen sijaan ei voi välttyä Kiinalaisen, Japanilaisen, sekä muiden Aasian keittiöiden antimilta. Sushi on halpaa (6 rullaa[rolls] maksaa noin 2 euroa, Suomessa muistaakseni piti olla kultainen visa platinapainatuksin, että sai kokin tekemään moisia), sekä tarjonta monipuolista ja runsasta. Nuudelibaareja ja ravintoloita on siellä sun täällä, ja kaupungin useat thai-ravintolat ovat suosittuja ruokailupaikkoja myös kiwien keskuudessa.

Kiwien "oma" ruoka taas on meille kaikille tuttu:

Lihapiirakka.

Suomalainen lihis vs Uusi-Seelantilainen meat pie.

Kasvitieteellinen puutarha

2008-09-01T23:11:00.005+12:00

Mikäs sen parempaa tekemistä sunnuntai-iltapäivänä, kuin käydä kävelyllä aurinkoisessa Wellingtonin kasvitieteellisessä puutarhassa. 25 hehtaaria suojeltua alkuperäismetsää, istutuksia, ja muuten vaan kaunista luontoa. Yritin ottaa muutamia kuvia paikan päällä.

Kasvitieteellinen puutarha

Hienointa puistossa on, että sinne pääsee historiallisella raitiovaunu-vuoristorata-härvelillä (Wellington Cable Car), eli ei tarvitse kivuta koko kukkulaa jalan. Sisäänpääsy on maksuton, ja puistoa ristiin rastiin halkovat polut kulkevat toisinaan hämärässä, tiheiden puukatosten alla, toisinaan taas kukkuloilla, joista on hieno näkymä Wellingtonin kaupunkiin.

Täällä on myös pari uutta kuvaa.

Hyvää syksyä Suomeen, täällä on virallisesti alkanut kevät. Koska päätin niin. Ja säät ovat just' kohdallaan.

City.fi käyttäjän näkemys Intiasta

2008-08-31T19:10:00.002+12:00

Löysinpä hauskan kuvauksen tuosta vastakohtaisuuksien maasta, erään City.fi keskustelupalstan kirjoittajan tekstistä. "Ihmiset ovat hymyileviä, mutta kuitenkin suunnittelvat jotain kieroa valkoisen miehen varalle."

Erityisesti nauratti kuvaus Intian ammattilaisista: "[...]joka hommaan on löydetty joku ammattitaidoton tunari, kokit ei osaa tehdä ruokaa, taksikuskit ei osaa ajaa autoa"

The Black Seeds

2008-08-30T20:04:00.005+12:00

The Black Seeds on Uusi-Seelantilainen (täytyy oppia taivuttamaan sanaparia lähitulevaisuudessa) dub/reggaeyhtye, joka on juuri julkaissut uuden albumin "Solid Ground", jota voi kuunnella esimerkiksi heidän MySpace-sivullaan. Yhtye on aika kovassa huudossa täällä, ja sen kappaleita voikin kuulla kahviloissa ja pubeissa tiuhaan. Suosittelen jokaiselle reggaen, dubin, tai muuten vaan rennon musiikin ystävälle.

Sitten paikallisen ruoan pariin. Valmistinpa lounaaksi herkullista riisi-herkkusieni-raejuustopataa. Luulin olevani monen yrjöttävän ruoan marinoitunut maistaja, mutta tämä kyllä yllätti väkevällä kuvottavuudellaan. Oikeastaan siinä ei ollut muuta paikallista kuin raaka-aineet. Ja valmistussijainti. Kyse on siis fuusiokeittiöstä, jossa yhdistellään esim. Thai- ja Italialaisia vaikutteita. Tässä yhdistyivät halvat raaka-aineet ja onneton ruoanvalmistustaito.

herkullista muhennosta

Voin siis olla suosittelematta ko. ruokalajia. Kokeilkaa sen sijaan vaikkapa tätä. Tai mitä tahansa Uusiseelantilaista viiniä.

Bucket Fountain craze

2008-08-29T18:17:00.003+12:00

Katsokaa ja ihmetelkää, The Bucket Fountain!

Aiheesta on jopa artikkeli wikipediassa, ja kaikille TSH-faneille tiedoksi,
"Elijah Wood, who played Frodo in Peter Jackson's Lord of the Rings movies, climbed on and urinated in the fountain while in New Zealand filming the movies. This was confirmed by the actor during an interview with Jay Leno"

Loistavaa.

Kyseessä on siis installaatio, tai pikemminkin suihkulähde, jossa vesi virtaa ylhäältä alas, eräänlaisten kauhojen kautta. No tietenkään laite ei toimi kovin hyvin, sillä vesi ei kulje kauhasta kauhaan vaan loiskuu ympäriinsä. Usein viattomien ohikulkijoiden päälle.

Sivistänpä teitä tänään

2008-08-29T00:16:00.005+12:00

Tässä pikkutunneilla radio Helsinkiä kuunnellessa (Liberten keikat kallion kulmilla kuulostavat absurdilta näin kaukaa kuultuna) otan tehtäväkseni sivistää teitä, arvoisat lukijat, faktanpätkillä...

No niin lapset kuunnelkaa. Päivän aihe on Maorit ja Waitangin sopimus, eli sopimus, jonka piti taata Uuden-Seelannin alkuperäisväestölle laajat itsemääräämisoikeudet.

[...]Yhä suurempien siirtolaisvirtojen saapuessa Uuteen-Seelantiin kävi selväksi, että jonkinlainen sopimus Maorien (suom. Maurit) ja Pakehan (suom. maahanmuuttajat) välillä olisi tulevaisuuden kannalta elintärkeä. Elettiin 1800-luvun puoliväliä.

Ison-Britannian kuningatar nimitti edustajan, joka sopimuksen valmistuttua valtuutti kääntäjiksi Henry ja Edward Williamsin. Heille annettiin ruhtinaallisesti ilta aikaa kääntää tämä, kenties tärkeäkin paperi englannista maoriksi.

Williamsit päättivät kuitenkin sooloilla käännöksen suhteen, ja taata sopimuksen allekirjoittamisen mahdollisimman sujuvasti lisäämällä maoriversioon elementtejä, joita alkuperäisversiossa ei ollut. Sanoja kuten "suvereeni itsemääräämisoikeus" ja omistusoikeus taongaan, viljeltiin laajalti. Kävi kuitenkin ilmi, että taonga tarkoitti kaikkea maorien arvostamaa ja uskonnollisesti tunnustamaa, eli käsitteenä tämä oli hyvin häilyvä. Maorien mytologiaan kuuluu mm. meren, ilman, maan jne kunnioittaminen ja arvostaminen, joten vielä tänä päivänä käydään keskustelua asian tiimoilta. Minä huomauttaisin, että jos taonga on luvattu, taonga myös annettakoon.

Päätän oppitunnin täältä tähän, mutta jatkoa seuraa jahka itsekin lisää opin. Seuraavassa jaksossa referoin nykyaikaisen aktivistin aatoksia aiheesta.

Uusi ulkoasu

2008-08-28T19:30:00.002+12:00

Uudistuksia uudistuksia, mun supermahtava ploki on nyt vihreä ja vanhat postaukset ovat kadonneet. Löytynevät ne kuitenkin, jos niitä tarvitaan.

Tänään onkin ollut mitä vilkkahin päivä, sillä sade loppui vihdoin ja ulos saattoi taas mennä. Työhakemusten lomassa ehdin hankkia kirjastokortin, ja yllätyksekseni täällä informaatioteknologian saavuttamattomissa kirjojen lainaus onnistui automaatista käsin. Mikä sen parempaa kuin asioida kirjastossa tarvitsematta kohdata ihmisen ihmistä.

Lätinät sikseen.

Iltahämärän kuvapuuhastelut

2008-08-27T19:20:00.001+12:00

No terve perve täältä maailman ääriltä!
Merihirviöitä ei ole löytynyt, ja olen melko varma, ettei meri lopu suureen putoukseen, jonka alla piraatit ja yksisilmäiset tappajamerihevoset lymyilevät ja luimuilevat. Itse olen luimuillut lähinnä puhelimen hankinnan parissa, ja muutaman päivän puuhastelun tuloksena voin ylpeästi ilmoittaa olevani uutukaisen Vodafone-liittymän omistaja. Eikä vähä mitä, minulla on jopa uusi pankkitili - tilinumeroa voi sähköpostilla udella, jos lahjoituksia tehdä halajaa. Vai mitä äiti?

Byrokratian kanssa kinastellessa olen huomannut, kuinka pitkällä Suomalainen IT-infrastruktuuri on. Painajaiseni ovat käyneet toteen, sillä täällä todella käytetään faxia. Sähköisiä lomakkeita ei juuri ole, joten pyöriminen eri virastoissa on jo lyhyessä ajassa käynyt tutuksi.

Ja nyt asiaan, eli muutama kuva tuli räpsittyä, mutta sydän ei kestänyt pidempää kierrosta Wellingtonin mäkisillä kujilla. Kuvissa näkyy mm. puisto ja talo. Jännää!

Wellington 27.08.08

Täällä sataa nyt kolmatta päivää peräjälkeen, laatu vaihtelee hellästi puhuttelevasta pikku kihinästä silmät puhkovaan paiskeeseen. Wet wet Wellington. Ja tuuleekin niin perkeleesti. Nyt iltasella on ollut pientä taukoa, jonka käytinkin hyväkseni välittömästi; kamera kuosiin ja menoksi.

Ja nyt päivän poliittinen kannanotto: Hyvin menee venäjä! (huom. sark.)

Wellingtoniin on nyt saavuttu

2008-08-20T19:16:00.001+12:00

Lento on nyt takana, eli Hki-Lontoo-Hong Kong-Auckland-Wellington. Matkaa jotain satayheksänkymmentätuhatta mailia ainakin, ja aikaa meni n.4x tuntia ja 25 siitä ilmassa. Hong Kong oli tosi kaunis ilmasta käsin, mutta en ehtinyt mennä kaupungille, enkä varmaan olisi saanutkaan poistua kentältä.

Seelantiin saapuessa oli tosi tarkat tutkimukset, kengät katsottiin läpi ja niin edelleen, mutta ei sentään tuseerattu. Eli ei mitään eloperästä saanut tuoda, mikä sai miettimään... Jos olisi syönyt jotain geenimanipuloituja perunansiemeniä ja sitten täällä käynyt luontokakalla, niin olisiko se riski maan luonnolle?

Ehdinpä tässä räpsiä pari turistikuvaakin, sää on toistaiseksi ollut suosiva ja lempeä, päivällä sellasta 12 astetta ja illalla kylmä.

Wellington 20.08.08

Joo että sellasta. Sunnuntaina on muutto edessä, silloin vapautuu huone tuolta kampukselta... Haistellaan.